Page 33 - digikirja
P. 33

Aktiivinen kasvusto edellyttää sopivia olosuhteita, joista tärkein on riit-  tekstiilit ovat moninkertaisia ja materiaaleiltaan sellaisia, että niitä on
 tävä kosteus. Käytännössä tällaisia vaurioita ilmenee lähinnä vesivahin-  esimerkiksi pesemisen takia purettava osiin, ne kannattaa purkaa tässä
 kojen yhteydessä, sillä niitä tulee vain silloin, kun tekstiili on pidemmän   vaiheessa ja imuroida kaikki kappaleet molemmin puolin. Tämän jälkeen
 aikaa lähes kokonaan märkä. Tekstiilien puhdistamisessa tavoitteena on   tuulettamista jatketaan vielä muutamista päivistä viikkoon. Mikäli mate-
 poistaa aktiivisen kasvun jättämät tahrat ja/tai mikrobien kaasumaiset ai-  riaali on hyvin paksua, kannattaa sitä hieman käännellä, jotta ilmavirta
 neenvaihduntatuotteet, jotka ovat sitoutuneet materiaaliin.   pääsee kulkemaan mahdollisimman hyvin. Tuulettamista voidaan tehos-
 Mikrobeille altistuneet tekstiilit pakataan pahvilaatikkoon ja siirre-  taa puhaltimilla.
 tään puhtaaseen, kuivaan tilaan. Ensimmäinen varsinainen konservoin-  Mikrobeille altistuneiden tekstiilien konservoinnissa kuten myös ho-
 titoimenpide on materiaalin kuivattaminen ja tuulettaminen. Jos ilman   meettomaksi siivouksessa noudatetaan samoja periaatteita kuin muis-
 suhteellinen kosteus on alle 30 %, mikrobit eivät kasva. Myös ilmavir-  sakin perusteellisissa siivouksissa. Kaikki tekstiilit, jotka voidaan pestä,
 taukset rajoittavat mikrobikasvua. Tuuletus ja kuivatus on syytä tehdä ve-  pestään. Vesi muuttaa tekstiilien lankojen kierrerakennetta, ja näin huo-
 tokaapissa tai alipaineistetussa huoneessa, jossa on poisto suoraan ulos.   koista materiaalia saadaan puhdistettua paremmin.
 Kuivuessaan tekstiilimateriaali kutistuu, jolloin sidokseen ja langan kier-
 teeseen tunkeutunut homepöly vapautuu.   Tulipalossa vaurioituneiden tekstiiilien konservointi
 Mikrobeille altistunutta materiaalia on aina syytä käsitellä asianmukai-
 sin suojavarustein, eikä niistä vapautuvaa pölyä pidä päästää muihin työs-  Tekstiilit, jotka ovat olleet mukana tulipalossa, tulisi aina tuoda konser-
 kentelytiloihin. Ulkona tuulettaminen ei auta, sillä siellä materiaali pysyy   vaattorille mahdollisimman nopeasti. Mitä nopeammin ne saadaan puh-
 liian kosteana ja turvonneena. Sen sijaan sisätiloissa tehdyn hallitun tuu-  distettua ja tuuletettua, sitä suurempi mahdollisuus on päästä hajusta
 lettamisen tuloksena kuivat tai kuivuneet itiöt irtoavat. Muutaman päi-  eroon kokonaan. Sammutusvedestä kastuneet tekstiilit olisi homevaurioi-
 vän tuulettamisen jälkeen tekstiilit pintapuhdistetaan imuroimalla ne hy-  den välttämiseksi hyvä saada ilma- tai pakastuskuivaukseen kahden vuo-
 vin huolellisesti matalalla imuteholla hyvin pienellä suulakkeella. Mikäli   rokauden sisällä tulipalosta. Konservaattori voi arvioida nopeasti, mitä
        toimenpiteitä tarvitaan tekstiilien pelastamiseksi.
























 MIKROBEILLE ALTISTUNEITA TEKSTIILEJÄ TULEE KÄSITELLÄ   TULIPALOSSA VAURIOITUNEET TEKSTIILIT TUULETTUMASSA
 ASIANMUKAISIN VARUSTEIN.  NIITÄ VARTEN RAKENNETUSSA VETOKAAPISSA.
 32 |                                                                       | 33
   28   29   30   31   32   33   34   35   36   37   38